Esa Hyppönen
01/2009 pidettyyn luentoon pohjautuen
Rauha ja levollisuus. Noiden kahden sana sisältämillä merkityksillä on kiistämättä suuri vaikutus meihin kaikkiin. Erityisesti sen voi tiedostaa silloin, jos nuo rauhan ja levollisuuden elementit jostain syystä katoavat elämästämme.
Meillä Suomessa rauhaa on aina osattu arvostaa, eikä vähiten sen vuoksi että historiamme aikana vapauden ja rauhan saavuttamiseksi on jouduttu tekemään niin suuria uhrauksia. Eivätkä tiedustelujen tulokset elämän tärkeimmistä asioista ole viimeisten vuosikymmenienkään aikana juuri muuttuneet. Koti ja perhe, terveys, ihmissuhteet, taloudellinen menestys ja rauha, nämä inhimillisen elämän perusarvot ovat sukupolvelta toiselle pitäneet edelleen pintansa.
Rauhalla on tässä yhteydessä kuitenkin tarkoitettu ensisijaisesti ulkoista, yhteiskunnallista rauhaa, kuin yksilön sisäistä levollisuutta ja tasapainoa. Tämä ulkoinen rauha on olemassa oleva tosiasia. Täällä eivät sotilaat partioi kaduilla eikä pommien räjähtelyjä tarvitse pelätä. Mikään ulkopuolinen voima ei uhkaa meitä tai vapaata ja itsenäistä elämäntapaamme.
Tämä kertoo siitä, että olemme myös yksilöinä saavuttaneet tietyn rauhan ja tasapainon itsemme kanssa, sekä sen myötä eräänlaisen itsekunnioituksen ja kollektiivisen tasapainon yhteisönä, Suomalaisina. Voisi puhua kollektiivisesta kansallisesta ylpeydestä jolla ei kuitenkaan ole mitään yhteyttä nationalismiin viittaavien merkitysten kanssa. Tuo tunne on syvempää kalevalaiseen ja vieläkin paljon vanhempaan henkiseen perintöömme perustuvaa hiljaista voimavaraa, joka solurakenteessa kannamme sisällämme. Sisäinen rauha huokuu meistä ulos, luoden yhdenmukaisesti aistittavan kollektiivisen kentän. Kansoilla on auransa kuten jokaisella sen yksilölläkin.
Ilman yksilölähtöistä sisäistä rauhan tasapainoa vakaa ja pysyvä ulkoinen rauha on mahdottomuus. Sillä ei ole silloin perustavaa kasvualustaa. Tällaista rauhaa joutuu jatkuvasti puolustamaan, koska pelko sen menettämisestä on vallitseva ja se myös heijastuu ulospäin. Tästä on maailmalla monia esimerkkejä.
Mutta myös vakaan ulkoisen rauhan sisällä on omat epävakautensa, jonka puitteissa yksilöt käyvät lävitse henkilökohtaista kasvuaan. Meilläkin on omat yhteiskunnan sisäiset kipupisteemme, joista olemme saaneet viime vuosina lukea mm. lukuisina mielettöminä väkivallantekoina.
Vaikka ulkoisesti asiat olisivatkin vakaalla pohjalla on yksilön sisäinen tasapaino tässä murroksen ajassa melkoisella koetuksella. Jokaisella liene kokemuksia siitä, kuinka suhteellisen pienikin asia voi vaikuttaa ajatuksiin ja mielenrauhaamme häiritsevästi. Varsinkin tuossa sisäisessä rauhassa pysyttäytyminen tuntuu nyt olevan entistäkin haastavampaa, mutta se tarjoaa mainion tarkkailupisteen omalle kehityksellemme. Esim. palautteet tekemisistämme tulevat tiedostettaviksi erityisen nopeasti.
Sisäiselle rauhalle on siis tyypillistä se, ettei sitä tarvitse puolustaa tai todistaa itselle tahi muille. Se vain on ja lepää omassa itsessään. Mutta jos tuon rauhan kadottaa on automaattisesti puolustuskannalla. Onnettomuus alttius, toistuva vastakohtaisuuksiin törmääminen ja yleinen epäharmonia kokemusmaailmamme suhteen, ovat usein tulosta juuri sisäisestä ahdistuksesta ja päämäärätiedottomuudesta, joka antaa mm. peloille mahdollisuuden vaikuttaa mielen toimintaan.
Pelko kykenee varsin kokonaisvaltaisesti lamauttamaan meidät, jos vain annamme siihen rakentuvien ajatusten ottaa meissä ylivallan. Oikeastaan kaikki inhimillinen toiminta lähtee kahden perustavan tunteen alkutilasta, jotka ovat rakkaus ja pelko. Ajatus ajatuksiemme takana tai se taaimmainen kantava tunne vallitsevien tunnetilojen takana, on lähtöisin näistä kahdesta energiasta.
Pelko itsessään on pohjimmiltaan rakkauden toinen ääripää, kaksinaisuuden esiin nostama vivahde. Vaikka teemmekin usein pelkojen kontrolloimia ratkaisuja on niidenkin tarkoitus ohjata kohti kaiken tiedostamamme sisällään pitävää valon ja rakkauden kokemusta. Tieto siitä mitä emme ole tai halua olla, vaatii siis tarvittaessa hyvin konkreettisia tuntemuksia juuri kyseisistä seikoista, voidaksemme vakuuttua todellisen olemuksemme luonteesta ja tarpeista. Voimakkaiden tunnetilojen siunaavana tarkoituksena on toimia ponnistusalustana kohti tasapainoista mieltä ja kehoa.
Mitä me sitten loppujen lopuksi pelkäämme? Sairautta, yksinäisyyttä, rahojen riittämättömyyttä, sitä mitä muut ihmiset meistä ajattelevat tai puhuvat, kuolemaa, elämää, pimeyttä…? Pelkojen aiheet ovat äärettömät. Peloista suurin voi myös olla oman henkilökohtaisen voiman kohtaaminen, sen sisäisen valon tunnistaminen joka yksilöllisesti tahtoo ilmentyä meissä kaikissa. Sillä on paljon helpompaa käpertyä pieneksi ja heikoksi, samaistua vain arjen pieniin unelmiin jos edes niihinkään, kuin hyväksyä oman sisäisen valon ja luomisvoiman olemassaolo itselle ja ilmentää sitä vielä tietoisesti käytäntöön.
Muutos ja sen toteuttaminen on myös entistä haasteellisempaa tässä murroksen ajassa. Liikkeelle lähteminen omalta ns. mukavuusvyöhykkeeltä, saavutettujen etujen aineelliselta tasolta kohti kokemuksien henkisiä tarkoitusperiä, ei suinkaan aina tapahdu kivuttomasti.
On syytä muistaa, että olemme eläneet materialistisesti suuntautunutta aineen muuntumisen aikasykliä jo reilut 5000 vuotta. Viimeiset 390 vuotta siitä ovat vieneet meidät materialistisessa maailmankatsomuksessa hyvin syvään aineellisuuteen ja se on myös hallinnut käyttäytymistämme, sokaisten väliaikaisesti näkökykyämme.
Vaikkakaan se ei yksiselitteisesti vielä ole näkyvissä fyysisille silmille, olemme tuon aineellisuuden aspektin kyenneet jo osittain kollektiivisesti murtamaan ja nostamaan tietoisuudentasoa aineen yläpuolelle. Ilman tätä ihmiskunnan omaa panosta emme planetaarisena yksikkönä voisi nauttia siitä kosmisesta ja intergalaktisesta henkisestä vuodatuksesta, jota tällä hetkellä on meille yltäkylläisesti tarjolla. Siksi jokaisen ihmisyksilön omaa tahtoa mitataan voimakkaasti juuri näinä aikoina.
Sisäinen valo ja sellainen esiinnoussut syvällisempi tietoisuus itsestä, jota ei mieli pysty enää ohittamaan tai asettamaan kyseenalaiseksi, sekä muutos ja sen hyväksyminen. Siinä joitakin tämän ajan keskeisimpiä kehitysteemoja, joihin virittäytymällä olemme väistämättä tiellä kohti omaa mestaruuttamme.
Mistä sitten tunnistaa rakkauden läsnäolon, jos se joko on tai ei ole perimmäinen itseilmaisun lähtökohta? Ainakin siitä, että vaikka pelkojen aiheuttajat olisivat elämässä, pelottomuuden tunteesta kasvaa vallitsevin mielentila. Pelko ei silloin hallitsekaan käyttäytymistä, vaan ihminen käyttää pelkoa oman kehityksensä välikappaleena. Silloin sydämessä asuu rauha joka sanoo, että asiat hoituvat kyllä ja voimme jo lakata huolehtimasta asioista. Pystymme katsomaan omaa elämäntilannetta ja pelkojen aiheuttajia tietoisemmin laajemmasta näkökulmasta. Tällöin emme juokse karkuun emmekä hyökkää niitä kohti. ”Hyökkäys on paras puolustus” mentaliteetti kuuluu alempaan ajatteluun. Ketä tai mitä vastaan edes hyökkäisimme, kun olemme hyväksyneet olevaisuuden ykseyden luonteen?
Vain Rakkaudella on kyky tarkastella asioita ja siunata niin pelon kuin aggressioidenkin aiheuttajat elämässä osana kasvua ja kehitystä tukevina tekijöinä.
Tuoko sitten rakkaus automaattisesti meille kaiken kattavan onnen? Ei välttämättä. Rakkaus on tietoisesti valittava ja elettävä todeksi. Eikä aina riitä että sen valitsee kerran. Rakkaus ja sydämen tietoisuus on vakautettava jopa useita kertoja tunnissa tai päivässä, riippuen elämän tuomista haasteista ja omasta tahdosta.
Elämme hyvin hämmentäviä aikoja. Luomisen vastuu kiteytyy juuri siinä, kuinka kykeneviä olemme fyysisoimaan asioita rakkauden tilasta käsin ja tuomaan näin valotietoisuutemme korkeimpia värähtelyjä olemuksemme pimeimpiin ja raskaimpiin muotoihin juuri nyt.
Sisäiseen rauhattomuuteen vaikuttaa jatkuva kiire ja yhteiskunnan korostama tehokkuuden ihanne. Pysähtymisestä ja pelkästä olemisen taidosta on tullut yhtä äkkiä hyvin vaikeaa. Se on toisaalta paradoksaalista koska niin paljon on puhuttu ns. laatu-ajasta. Mutta jos kiireen kulttuurin siirtää vain viitekehyksestä toiseen, mikä lopulta muuttuu.
Samaistuminen fyysiseen olemukseen ja keskittyminen ainoastaan sen tarpeiden täyttämiseen, on yksi rajoittavimpia tekijöitä siinä uudistumisessa johon meitä ajassa johdetaan. Fyysinen keho on meille tuttu käyttöväline ja tavallisesti tiedämme hyvin tarkasti mitä fyysisellä tasolla itsellemme tahdomme. Mitä opiskella ja harrastaa, minkälaista työtä tehdä, mitä syödä, kuinka pukeutua jne. Tiedämme myös mitä välineitä ja metodeja on käytettävä, jotta kyseiset tavoitteet tai elämä sellaisenaan kuin sen mielekkääksi tunnemme, voisivat realisoitua.
Sanotaan, että luja tahto vie läpi vaikka harmaankiven ja usein käytämme tuota energistä tahtotilaa lähes pakonomaiseen asioiden toteuttamiseen, tosin vaihtelevalla menestyksellä. Kuitenkin vain fyysiseen olemuskerrokseen keskittyvä selviytymisen halu elämässä saattaa ohjata toimintaamme niin hallitsevasti, että siitä tulee kauttaaltaan rutiinien kyllästämää suorittamista ja taloudellisen turvan varmistelua. Pyrkimyksen ylikorostaminen kun tuppaa viedä tilaa luovuudelta.
Henkisesti ja emotionaalisesti on helpompi olla hukassa. Sillä ottaessamme kantaa näiden olemuspuolien tarpeisiin, joudumme tekemään huomattavasti vaikeampia kysymyksiä itsellemme. Kuten; olenko onnellinen, tuoko elämä sellaisenaan todellista täyttymyksen tunnetta, mikä elämän tarkoitus on, kuka minä olen… jne.? Samaistuminen oman henkeen ja henkisyyteen jääkin helposti pintapuoliseksi tai se sivuutetaan kokonaan toisarvoisena asiana, tässä fyysisen elämänpiirin tajuntaa täyttävässä hektisyydessä.
Tunnepuolella taas hetkelliset emootiot ovat joko ohimeneviä paineen purkautumiskanavia tai nautintokeskeisiä pakopaikkoja siitä arkipäivän reaalitodellisuudesta, joka on ehkä koettu painostavaksi velvollisuudeksi ja rutiiniksi. Yhteys tunteen perimmäiseen tarkoitukseen ja sanomaan jää siten päivätajunnan tasolla usein tiedostamatta.
Jos ensisijaisena tavoitteenamme on kuitenkin olla onnellinen ja tasapainoinen yksilö, ja miksi näin ei olisi, on meidän todella alettava esittää näitä perustavia kysymyksiä ja luotava vahvempaa siltaa olemuspuoliemme välille. Siksi tämä aika mittaa aitoa tahtotilaa, tarkoitushakuista halua tuntea tosiolemustamme.
Haluammeko siis muutosta parempaan? On varsin tavallista, että antaessamme lopulta perustavalle muutokselle mahdollisuuden tulla, saamme huomata näiden muutosvoimien koputelleen olallemme jo kauan. Näiden potentiaalien läsnäoloa ei vain ole kyennyt tai halunnut nähdä mahdollisuutena. Muutoksiinhan yleensä suhtaudutaan tietyin varauksin. Muutos ei kuitenkaan aina automaattisesti tarkoita luopumista jostain muusta, vaikka jo pelkät välähdykset korkeamman minän tietoisuudesta saattavat hämmentää esim. eettis-moraaliset arvot uuteen näkövinkkeliin. Valaistumisen ja itsetuntemuksen tielle lähteminen ei kuitenkaan enää edellytä sulkeutumista luostariin, niin kuin ehkä joskus oli.
Olemme tässä hetkessä oppimassa ja muistamassa kuinka yhdistyä kokonaisiksi, emme repimässä itseämme osiin. Olemme herättämässä sitä yksilöllistä autonomiaa, itsehallintaamme, joka itse asiassa on meillä aina ollutkin. Sillä mitä yksilöllisemmäksi yksilö kasvaa, sitä yhteisöllisemmäksi kehittyy yhteiskunta. Ja mitä enemmän yhteisölliset yhteiskunnat ilmaisevat tuntojaan yhtenä ykseytyneenä sydämenä, sitä yksilöllisemmän soinnutuksen koko planetaarinen kokonaisuus muodostaa tässä kosmisessa viitekehyksessä, jossa olemme ottamassa oman yhä tiedostuneemman paikkamme universumin osana.
Kyseinen kehitystie kulkee aina yksilön oman tahdon vapauden ja itsemääräämisoikeuden mandaatilla. Totuus on siis tunnettava ja koettava omakohtaisesti. Sitä kukaan toinen ei voi ojentaa sinulle valmiina.
Ajasta ei siis mielenkiintoa ja haasteita puutu. Saamme kokea melko kummallista ajanjaksoa. Kaikki ympärillämme muuttuu äärettömän nopeasti verrattuna esim. aikaan 10–15 vuotta sitten. Tieteen ja tekniikan innovaatiot tuottavat uutta ja mullistavaa ihmisen arkeen sellaista tahtia, ettei varsinkaan ikääntyvä sukupolvi ole kyennyt sitä enää täysin omaksumaan. Itse aikakin tuntuu viilettävän nopeammin, pyrkien kuin salaa kiihdyttämään meitä entistä nopeampaan ja tehokkaampaan suorittamiseen.
Meidän kehomme ovat myös muutosprosessissa joka osaltaan johtuu juuri nopeutuneesta teknologiasta. Olemme oppineet rakentamaan koneistamme nopeampia kuin itse olemme, tai paremminkin nopeampia kuin mitä mielemme tiedostama ajatus omasta nopeudestamme on.
Kehittyminen 1700-luvun puolenvälinen teollisesta vallankumouksesta tämän päivän mikroprosessorien ja suprajohteiden nopeuteen ja suorituskykyyn, on joka tapauksessa lähes käsittämätön. Solurakenne ja dna:mme sisäinen infrastruktuuri ei sellaisenaan pysy tässä vauhdissa mukana, varsinkaan jos nojaudumme tässä pelkästään alemman olemuksemme uskoon itsestämme.
Tuloksena on epätasapaino nopeutuneen ulkoisen maailman ja ihmisen sisäisen kokemuksen välillä erityisesti silloin, jos pyrimme vain roikkumaan tässä oravanpyörässä mukana. Näinhän ei tarvitse kuitenkaan olla. Sillä jos oravanpyörääkin tarkastelee lähemmin, saattaa tehdä havainnon, ettei siinä ole lainkaan moottoria. Se pyörii vain jos pyörittäjä haluaa olla läsnä kyseisessä rakenteessa ja omaa riittävästi myös halua pyörittää ja pyöriä sen mukana.
Tila ja sen ymmärrettävä sisällöllinen laajuus määrittelevät aina sen kokonaisuuden ja maailmankuvan, jota havainnoija pitää todellisuutena tai elämää rajaavana kehyksenä. Tähän tila- aika sidokseen rakentuvat niin yksilöllisesti kuin yhteisöllisestikin miellettävät lainalaisuudet ja toimintamallit. Tyypillinen mielenreaktio on myös se, ettei mielletyn elämää selittävän kokonaisuuden ulkopuolella voi olla mitään tavoiteltavaa tai meille sopivaa. Todellisuus on vain se minkä näet ja koet.
Kuitenkin se mielenteknologia jota olemme avaamassa jättää nopeudessaan tieteen saavutukset kauas taakseen. Ajatuksen voiman kanssa ei mekaaninen teknologia kykene kilpailemaan. Myytit alkavatkin ajassa murtua. Kun harhakuva itsen rajoittuneisuudesta avartuu ja mahdollistaa yhdenkin tietoisen ajatuksen esim. sellaisesta yksilön potentiaalista ja voimasta, jota on aiemmin kutsuttu paranormaaliksi, avautuu samalla mahdollisuus tilasidonnaisuuden ja ajan kokemuksen muutoksiin.
Yksi ensimmäisistä tiedostettavista muutoksista on kuitenkin juuri tämä havainto ja toteamus; minulla itsellä on kaikki mahdollisuudet muuttua ja muuttaa kokemustani maailmasta. Sitäkään ei kukaan toinen voi tehdä puolestani. Vaikka ympärillämme olisi oppaita ja saattajia ruuhkaksi asti, ovi on aina avattava henkilökohtaisesti.
Muutoksien läsnäolon tiedostaminen on itse asiassa suurimpia siunauksia, joita hyödyntämällä pystymme ottamaan aikakauden tarjoamat mahdollisuudet vastaan. Jo se että käännymme tietoisesti sisäänpäin rakentamaan eheyttä ja selkeämpää mielenkuvaa olemuskerroksiemme ykseydestä ja rakenteesta, on merkittävä avaus kultaisen ajan ilmentymille.
Miksi olen juuri täällä, tässä ajassa ja paikassa ja erityisesti juuri tässä olemuksessa, kehossa? Kyseistä ajatusta on syytä välillä pohtia ja nostaa tiedostamisen astetta ja näkökulmaa laajempaan perspektiiviin. Jotta tiedostaminen tulisi helpommin omaksuttavaksi ja käytännön elämää tukevaksi toiminnaksi, on myös tietoisuuden tasoa pyrittävä nostamaan. Tässä historiallinen näkökulma tuo oman nyanssinsa mukaan yksilöllisen mielen arvioitavaksi.
2012 on vuosiluku, joka on viimeisten vuosikymmenien aikana herättänyt mielenkiintoa erityisesti new-agelaisessa ajattelussa, mutta askel askeleelta enemmän myös tavallisen kaduntallaajankin mielessä. Syynä tähän on muinaisen maya-sivilisaation jättämät astrologiset ja aikaa koskevat tiedot ja erityisesti heidän kalenterijärjestelmiensä täsmällinen nollautuminen talvipäivänseisaukseen joulukuussa 2012.
Tuskin mikään muinaiskansa on käyttänyt niin paljon aikaa ja energiaa ajallisten laskentajärjestelmien kehittämiseen, kuin mitä mayat käyttivät. Erityisesti klassisen ajan mayoilla 300- 800 jKr. näyttää olleen erityinen inspiraatio viimeistellä ja tallentaa useamman sukupolvien aikana saatu tieto tulevaisuutta varten. Tuon tehtävän he suorittivatkin tunnollisesti. Vaikka mayojen runsas kirjallinen viisaus tuhottiin Espanjalaisten valloittajien ja katolisen kirkon toimesta systemaattisesti, on nykymayatietouden pohjana oleva perusinformaatio kirjaimellisesti kiveen kirjoitettua tietoa Jukatanialla vielä tälläkin hetkellä.
Oikeastaan mayojen monimuotoinen taide, matemaattinen kyvykkyys ja pyramideihin kulminoitunut rakennusarkkitehtuuri, loivat pohjan näiden uskomattoman tarkkojen havaintojen kirjaamiseen, joita he ympäristöstään tekivät. Tuo tieto käsitti mm. maan ja aurinkokunnan muiden planeettojen kiertorata kalibraatiot ja planeettasyklit, sekä niiden ajallisia korrelaatioita sovellettuna useisiin kalenterijärjestelmiin maan näkökulmasta katsottuna.
Mayoilla tiedetään olleen ainakin 17 ajanseuraamissovellutusta, joiden yhteisenä nimittäjänä toimii pyhänä kalenterina tunnettu Tzolkin, joka puolestaan ainoana kokoavana matriisina hakee korrelaationsa aurinkokunnan ulkopuolelta. On myös todennäköistä, ettei kaikkia laskentajärjestelmiä ole vielä löydetty tai saatu tulkittua oikealla tavalla.
Mutta mitä muuta mayoista oikeastaan tiedämme. Ensimmäisen kerran mayat tulivat omaan tajuntaani jo koulupoikana ala-asteen historiankirjan sivuilta. Tuolloin maya-intiaanit kuvattiin lyhyesti sotaisana ja keskenään eripuraisena kansana, joka oli ihastunut huumaavien kasvien viljelyyn ja suoritti massiivista ihmisuhrausta pitääkseen lukuisat jumalansa suopeina. Pyramidien rakennustaito ja heidän yhteiskuntajärjestelmän hierarkkinen toimivuus puolestaan kuitattiin parilla lauseella. Tietenkin tuo kuva on myöhemmin muuttunut, mutta yhä vieläkin heidät usein luokitellaan neoliittisenajan villikansaksi, kaikesta matemaattisesta ja astrologisesta tietämyksestään huolimatta.
On huomion arvoista, että mayat ottivat kaksikymmenjärjestelmään pohjautuvassa matematiikassaan nollan käyttöön paljon ennen eurooppalaisia. Kaksikymmenjärjestelmä toi huomattavia etuja mm. astrologisten mittausten tekemiseen. Esimerkiksi mayat määrittivät maan kiertoajan auringon ympäri tuhannesosadesimaalin tarkkuudella verrattuna nykyiseen määritykseen. Varsinkaan kun havainnoissa ei käytetty optisia apuvälineitä, ei tarkkuutta voi kuin ihmetellä. Myös nk. piste-viiva merkitsemistapa numeroinnissa toi joustavuutta suurienkin lukuarvojen laskentaan, verrattuna esimerkiksi Egyptiläisessä kulttuurissa käytettyihin laskentamallien symboleihin.
Jos taas ajattelemme sanaa tai käsitettä maya, avautuu siitäkin laajat näköalat. Hindufilosofiassa sen tiedetään tarkoittaneen maailman alkuperää ja illuusioiden maailmaa. Vanhassa sanskritin kielessä se on yhdistetty sanoihin äiti, ajatus, suuri, mitta tai magia. Egyptiläinen filosofia puolestaan yhdisti mayan universaaliin maailmanjärjestykseen. Lisäksi kuningas Tutakhamnonin aarrekammion päävartijan nimi oli maya. Joskin tässä lienee kysymyksessä allegorinen merkitys, jossa maya on lähinnä tarkoittanut harhakuvan luomista sille korkeammalle tiedolle, jota oli tarkoitettu faaraoiden ja vain valittujen ylimystöön ja pappisluokkaan kuuluvien käyttöön, ja jota ei missään olosuhteissa saanut paljastaa asiaan vihittyjen ulkopuolelle. Aarre tarkoitti siis ihmisen omaa henkistä kykyä ja luomisvoimaa.
Buddhan äidin nimi oli myös maya ja naisen nimenä se on varsin yleinen jo muuallakin kuin Latinalaisessa Amerikassa. Suomalaisittain sitä lähimpänä on Maija.
Seulasten eli Plejadien tähtiryhmän kirkkain aurinko on nimetty niin ikään mayaksi. Mayojen henkisenä kotina pidetään juuri seulasten aurinkojärjestelmää joka toimii myös meidän aurinkokuntamme gravitaatiollisena keskipisteenä. Sen kiertoon maaplaneetalta kuluu noin 26 000 vuotta ja yhden tällaisen kierroksen päätökseen olemme tulossa 2012 lopulla.
Ei siis ihme, että mayat ja heidän tietonsa on tullut niin kiinnostavaksi juuri nyt. Kysymys ei ole pelkästä sattumasta. 26 000 vuoden kierron päätökseen liittyy aina suuria muutoksia jotka johtuvat planetaarisella tasolla vanhojen energioiden pois vetämisestä ja uusien sisään sisääntulosta. Valta-osa näistä energioiden vaihdoksista on jo toteutunut, mutta niiden vaikutukset yksilöihin ja yhteiskuntaan ovat monimuotoisuudessaan niin laajoja, että ne ilmentyvät esiin pidemmällä aikajänteellä.
Ehkä selvimmin muutoksia voi tällä hetkellä aistia niinä mullistuksina, joita maailman raha- ja talouselämä kokonaisuudessaan on käynyt ja käy edelleenkin läpi. Etenkin sellaiset omaa etuaan ajaneet ryhmittymät, jotka ovat tietoisesti pyrkineet estämään taloudellisen hyvinvoinnin jakautumisen tasapuolisesti kaikille, joutuvat pian toteamaan olevansa pakotettuja muuttamaan tarkoitusperiään. Läpinäkyvyys on yksi uuden ajan toiminnan muoto, joka on leimaa antava piirre kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
Me ihmiset, jotka olemme ajassa tapahtumien sisällä ja niiden polttopisteessä, on vaikea nähdä tämän hetken merkitystä evoluution laajemmasta näkökulmasta. Kuitenkin voidaan puhua tietoisuuden evoluutiosta, joka on tekemässä ihmisyksilön kautta todellista kvanttihyppyä.
Viimeistä edellisen 26 000 vuoden kehitysjakson päättyminen edusti ihmisen evoluutiossa (sellaisena kuin se on meille opetettu) Homo Sapiens (Neaderdalin ihminen) vaiheen päättymistä ja Homo Sapiens Sapiens (nyky-ihminen) vaiheen alkamista. On kuitenkin muistettava, että historiamme aikana on vallinnut myös rinnakkainen kehityssykli, joka paremmin tunnetaan Atlantislaisena sivilisaationa. Se ilmaisee sitä näkymätöntä kulttuuria, joka tässä ajassa avautuu täydellisimmin sydämentietoisuuden varauksettomalla rakkaudella itseä ja kaikkiallista olevaisuutta kohtaan.
Tämä aika edustaa siis kahden erityyppisen kehityskaaren yhdentymistä, joka täydentyy yksilön yhdentyneessä kolminaisuudessa, itsensä tiedostavassa kolminaisessa olemuksessa. Näin ajatus, tunne ja fyysinen keho harmonisena ja tasaveroisena kokonaisuutena voi tehdä tietä Minä Olen läsnäololle, sekä sille korkeimmalle sielulliselle luomisvoimalle joka haluaa tuoda julki perimmäistä identiteettiämme.
On ilmeistä, että maya-sivilisaation tuotteliain ja intensiivisin kulta-aika oli galaktisesti informoitu. Mayojen tallentama ajallinen ja astrologinen tietopohja ei kuitenkaan ollut pelkästään kanavoitua tietoa. Myös korkeaa henkistä tietoutta jakaneiden fyysisten inkarnaatioiden tuoma vaikutus on ollut hyvin todennäköinen.
2012-tietoisuus, jonka ääriviivoja olen tässä kirjoituksessa hahmotellut, tarkoittaa myös kosmisten mayojen intelligenssin paluuta ihmiskunnan laajempaan tajuntaan. Vuosisatoja säilytetty tieto aktivoituu uudelleen mm. kaikkien niiden ihmisten mieliin, jotka ovat sisimmässään kantaneet muistoja aiemmista maya inkarnaatioistaan. Voisi sanoa, että tässäkin historia toistaa itseään. Myös tämä aika on erityisen informoitua, mutta pääsääntöisimmin kyseinen ohjaus tulee nyt esiin jokaisen yksilön oman persoonan kautta. Kanavana toimii tavallaan henkilökohtaisen yhteyden muodostuminen niihin aiemmin tiedostamattomiin puoliimme, jotka inspiroivat oivalluskykyä ja herkkyyttämme, kykyä vastaanottaa intuitiivista tietoa spontaanisti. 2012-tietoisuus, kultainen aika ja ylösnousemus aseman vakauttaminen, ovat itse asiassa synonyymeja sille yksilölliselle vastuunottamiselle, jossa asetamme persoonallisuutemme tiedostamamme korkeamman olemuksemme rakastavaan valoon.
On valitettavaa mutta samalla myös perin inhimillistä, että varsinkin populisoitunut yleinen keskustelu vuoden 2012 tapahtumista on keskittynyt pelkoon perustuviin lähtökohtiin. Se mitä emme tunne on omiaan herättämään pelkoja. Siksi ei ole ihme, että visiot ovat painottuneet negatiivisiin asioihin, kuten komeetan iskeytymiseen maahan, luonnonmullistuksiin, ydinsotaan ja maailmanlopun ennustuksiin. Tosin tämä ei koske pelkästään mayojen tietoa, tulkinnat useimmista tunnetuista profetioista johtavat erilaisiin käsityksiin mittavista tuhoista.
2012-tietoisuus on kuitenkin jotain sellaista, mikä on ollut meille läsnä jo pidemmän aikaa. Kysymys on enemmän tajunnasta kuin fyysisestä aikaan sidotusta tapahtumasta. Se että odotamme jotain kaiken selittävää ja korjaavaa ihmettä tapahtuvaksi, ei todellakaan ole se rakentavin lähestymistapa aiheeseen. Merkittävä osa ihmiskunnasta on jo aikaa sitten omaksunut uuden ajattelutavan, auttaen siten myös muita kohottamaan tietoisuuttaan kohti 2012 jälkeisiä mahdollisuuksia.
Planeettamme on aikojen saatossa läpikäynyt suuren joukon erilaisia mullistuksia. On todennäköistä, että muutosprosessit tuovat jatkossakin niitä näköpiirimme, mutta keskeisin muutos tapahtuu ihmisyksilön sisällä. Kysymys on usein hyvin pienistä, mutta sitäkin merkityksellisemmistä asioista, kuten siitä, miten hyväksymme itsemme ja kuinka viihdymme näissä kehoissamme. Eli osaammeko rakastaa itseämme, ajatuksiamme ja tunteitamme juuri sellaisina kuin ne nyt tunnistamme.
Parempia aikoja ei todellakaan tarvitse odottaa. Me voimme luoda ne. Sinä voit luoda ne tässä ja nyt!
Yksi perustavaa laatua oleva asia on myös jäänyt meiltä huomioimatta puhuttaessa mayojen kalenterijärjestelmistä ja ajan päättymisestä. Aivan kaikki mayojen laskentajärjestelmät eivät suinkaan pysähdy talvipäivän seisaukseen joulukuussa 2012. Esimerkiksi 260 yksikön Tzolkin on dynaamisesti etenevä jatkuva kiertoinen matriisi, joka ei ole sidoksissa mihinkään planetaarisen tapahtumaan tai hetkeen, kuten siihen kytketyt lukuisat sovellutukset ovat. Näistäkin mm. kuukalenterina tunnettu tun-uk vaihtaa energiaansa pohjoisella pallonpuoliskolla vasta 25.7.2013.
Mayojen kalentereiden yksi erityispiirre näyttääkin olevan eräänlainen lomittaisuus tai päällekkäisyys, joka erityisellä herkkyydellä nitoo ajanlaskumekanismit yhdeksi verkkomaiseksi kudokseksi.
Uusi sykli on siis alkamassa ja elämä jatkuu, koska jatkuvuus on elämän ja energian perusluonne. Eläköön elämä!
Tapahtumat ja kiinnekohdat ajassa ovat toimineet kuin askelmerkit ponnistukseen valmistautuvalle ihmiselle ja ihmiskunnalle. Olemme voineet ja voimme yhä niiden avulla rytmittää kehollisen olemuksen täsmällisemmin niihin taajuuksiin, joiden avulla nostamme värähtelykykyämme ja sen tasoa siinä yksilöllisessä kasvussa, jota myös planetaarisena kokonaisuutena yhdessä teemme. Ei ole niinkään merkitystä sillä, olemmeko alemmassa olemuksessa toimineet tässä tietoisesti tai tiedostamattomasti. Kuitenkin, koettaessamme pitää tarkoitushakuisesti aistikenttämme mahdollisimman avoinna ja vastaanottavaisena, voimme parhaiten olla uuden kultaisen ajan tietoisia luojia, oman elämämme mayoja.