Esa Hyppönen
04/2009 pidettyyn luentoon pohjautuen
Hiljaisuus on siitä erikoinen olotila, että se on ihmismielelle samanaikaisesti ääretön ja selittämätön, kuin myös rajallinen ja tulkinnallinen, riippuen tarkkailijan persoonallisesta näkökulmasta. Kysymys on kaikkeuden olevaisuudesta ja sen erilaisista ilmentymisistä ihmiselle. Hiljaisuus on kaikessa moniulotteisuudessaan siis hyvin subjektiivinen kokemus.
Voimme esimerkiksi mieltää ja mielessämme jakaa sitä erilaisiin osiin, kuten ulkoiseen ja sisäiseen hiljaisuuteen tai ajan erilaisiin ja eripituisiin hetkiin. Hetkiin, joissa äänet ovat hallitsevassa roolissa tai lähes kuulumattomissa. Hiukan samaan tapaan kuin jaamme elämäämme toiminnan ja levon hetkiin, sen aktiivisempiin ja passiivisempiin jaksoihin.
Hiljaisuus on ihmismielessä usein myös paikkaan sidottu ja tapakulttuurillinen. Kirkot ja hautausmaat ovat tunnetusti luonteeltaan hiljaisempia kuin esimerkiksi torit ja kauppakeskukset. Luonnon hiljaisuus taas koetaan erilaisena kuin hiljaisuus kaupunki ympäristössä. Silti hiljaisuus on läsnä aina ja kaikkialla, mutta kuinka sen oikein tavoittaa? Mieli voi kokea tämän ristiriitaisena. Uskoa ja kuunnellako sisäistä hiljaisuutta vai etsiäkö sitä maailman turuilta ja toreilta? Mitä roolia hiljaisuus meissä ja maailmassa oikein näyttelee?
Meillä jokaisella on oma henkilökohtainen suhde hiljaisuuteen, siihen miten sen koemme ja aistimme. Myös ihmisen elämänkaari lapsuudesta vanhuuteen pitää sisällään erilaisia aikoja ja suhteutumistapoja siihen. On ikäkausia jolloin hiljaisuutta kartetaan, jopa paetaan. Välillä sitä etsitään, pelätään, vihataan, rakastetaan ja myös rukoillaan. Kunnes lopulta jossain elämänvaiheessa, se on kokonaan tiedostettu osa sinua, olemustasi. Hiljaisuus asettuu itseen tai me asetumme hiljaisuuteen, antaudumme sille.
Uskon, että hiljaisuus on osa ihmisen perusrakennetta ja luonnetta, ja että tiedostuneella suhteella tähän elementtiin on suuri merkitys yksilöllisen perusolemuksen laajentumiselle. Sanotaanhan, että hiljaisuus on sielun kieli. Näin varmasti onkin, sillä hiljaisuudessa meillä on mahdollisuus päästä syvimpien tunteiden äärelle. Tunteet taas pukevat sielulliset viestit mielikuviksi ja sanoiksi, sekä lopulta sisäistetyksi ymmärrykseksi siitä kokemusmaailmasta, jossa elämme. Hiljaisuus auttaa meitä siis määrittelemään ja tarkentamaan minäkuvaamme.
Hiljaisuudessa me teemme myös surutyötä. Suru on voimakas tunne. On monia, joille juuri läheisen kuolema tuo ensimmäisen tiedostavan kosketuksen kaikkeuden hiljaisuuteen. Toki hiljaisuuden sisältöä voi lähentyä ja oppia joka hetki missä tahansa, vaikkapa luonnossa, kouluissa, rippileireillä ja kirkoissa, mutta vasta kuoleman edessä olemme todella kasvotusten elämän perusasioiden kanssa, sen näkyvien ja näkymättömien puolien kanssa.
Suomalainen kuolema on hiljainen ja jotenkin alakuloinen ja kaukainen. Vaikka tiedämme, että kuolema on kiinteäosa elämää, pyrimme silti usein sulkemaan sen pois silmistä ja mielestä, joko tietoisesti tai tiedostamattomasti. Ehkä osasyy on siinä, että kuolema on laitostuneisuudessaan käynyt kylmäksi ja etäiseksi, pelkojakin herättäväksi asiaksi jota ei enää osata kohdata.
Toisaalta sydämen ilokin on varsin hiljaista. Se on erilaista kuin mielen pintakerroksista lähtevä ilo. Riehakkuus on siitä kaukana. Tiedostava sydämen ilo on syvää mielihyvää, joka kumpuaa sisäisyyden laajemmasta ymmärryksestä ja sen täyttymyksestä. Se ei välttämättä näy ulkoisin signaalein, suurin elein tai huomionosoituksin. Sydämen ilo vain yksinkertaisesti on.
Hiljaisuus on kerroksellinen ja monimuotoinen. Eikä ole kahta täysin samanlaista hiljaisuutta, sen hetkeä tai kokemusta. Se on elävä ja alati uudistuva asia. Mutta tämän aistiminen riippuu paljolti yksilöllisestä herkkyydestämme. Toisille hiljaisuuden kokemiseen riittää, että äänet vaimentuvat ulkoisesti, itsen ulkopuolelta. Moottori tai jokin laite pysähtyy, televisio suljetaan, kun lapset illalla lopulta nukahtavat ja tulee rauhaa omille tekemisille, ajatuksille ja olemiselle. Meditatiivinen hiljaisuuden lähestyminen on puolestaan tietoista yhdentymistä kaikkeuden valtavirtoihin. On lukemattomia tasoja ja mahdollisuuksia lähestyä itseä ja maailmaa keskittyneesti, meditatiivisesti suhtautuen. Väärää tapaa tai paikkaa siihen ei ole olemassa. Meditaatio on kuitenkin suoraviivaisin väline avata tie omaan sisäisyyteen.
Hiljaisuus on luonteeltaan samankaltainen olotila kuin rakkaus. Läsnä olevina voimina ne ovat kokonaisvaltaisesti aistittavia ja lähes käsin kosketeltavia. Hiljaisuus ja rakkaus voivat kumpikin myös tuottaa illuusion siitä, että ne olisivat muka kadonneet elämästä. Mieli voi pitää tätä hyvin todellisena. Tunne yhteyden katkeamisesta johtaakin helposti siihen, että alamme etsiä näitä asioita itsemme ulkopuolelta, materiasta, suhteista ja kaikista mahdollisista maailman asioista.
Kuitenkin hiljaisuus ja rakkaus ovat kuin hengitysilmaa, aina läsnä olevaa näkymätöntä ravintoa. Emme koskaan voi täysin olla irtautuneita niistä, koska juuri näistä aineksistahan olemme luodut. Maailmaan ja sen fyysiseen pauhuun kiinnittyminen vain voi pitää suljettuna luonnollisen yhteyden sisimpämme ytimeen.
Hiljaisuuden tiedostaminen itsen sisällä on ensimmäinen askel kokonaistietoisuuteen. Tiedostaminen, että se mitä näemme ja koemme ei suinkaan ole kaikki. Toinen askel on se havainto, jonka ulkoisen todellisuuden ja sisäisen tiedon kontrasti meissä herättää. Dualistisen, ristiriitojen sävyttämän maailmankuvan takaa alkaa silloin paljastua ajatus ykseydestä. Tämä tekee uusien korkeampien valintojen kautta mielen hiljaisuuden mahdolliseksi ja tajuttavaksi. Lopulta havahtuva sielun hiljaisuus on askeleista kolmas, mahdollistaen ylemmän minän monadisen yhteyden laskeutumisen kehon alirakenteisiin. Näin tien kehostojemme synteesiin on luotu auki.
Hiljaisuus ja oleminen ovat luonnollinen olotila jokaiselle elävälle olennolle. Dualismi on vaikuttanut siihen, että olemme kasvaneet irti hiljaisuudesta, sielullisesta olemisen tilasta. Aineenmaailma ja sen kautta eläminen on kääntänyt meille luonnollisen elämän tarkastelukulman päinvastaiseksi. Haemme syitä ja selityksiä kokemuksiimme epäoleellisista ulkoisista asioista tai muista ihmisistä. Tosin elämänpiirimme draaman luojina niillä on ollut tärkeä merkitys, mutta niihin ei ole koskaan ollut tarkoitus pysähtyä.
Voidaan toisaalta kysyä, mitä nuo epäoleellisuudet sitten ovat? Mitä haittaa on esimerkiksi siitä, jos tukeudumme rahaan tai materiaan, varmistellen itsemme ja läheistemme hyvinvointia ja taloudellista turvaa? Mitä haittaa on valtapyrkimyksissä tai täyttäessämme aistimme erilaisin nautintokokemuksin? Tai siinä, että ihmissuhteissa käymme jatkuvasti läpi tunne-elämän koko kirjoa, välillä varsin raastavinkin tavoin?
Vastaus on; ei mitään pahaa. Kaikella elämässä on nimittäin loppujen lopuksi vain se merkitys, jonka sinä kyseisille kokemukselle määrittelet. Jos määrittelet sen siten, että olet ansainnut jonkin tietyn kokemuksen, hyvän tai pahan, niin ole hyvä. Kukaan ei kiellä tai ota sitä pois. Se on sinun oma luomuksesi, jota on myös syytä rakastaa. Kieltämällä tai vihaamalla sitä, torjut myös itsesi. Mutta jos jostain syystä tahdot ajatella itsestäsi tai asiasta uuden toimivamman, korkeamman ajatuksen ja alat luoda sitä tietoisesti, muutat väistämättä lopulta myös kokemusmaailmasi. Tämä mahdollisuus on aina olemassa.
Avainkysymys on; Mihin olet tyytyväinen ja mikä riittää juuri sinulle. Emme enää voi kiistää sitä tosiasiaa, että elämässä kaikki on muutosprosessissa. Kaikki. Myös me muutumme ulkoisesti ja sisäisesti. Kykenemme muistamaan lisää itsestämme ja alamme jopa haluta muutoksia olemukseemme, tapaamme toteuttaa itseä, koska teemme matkaa kohti mestaruuttamme. Fyysisenkehon mestaruus on vain yksi etappi tällä matkalla.
Elämän draama vaikuttaa erityisen konkreettisesti varsinkin silloin, kun tietopohjamme nojautuu pelkästään alemman olemuksen ymmärrykseen. Voimme tällöin kokea olevamme tilanteiden uhreja ja silloin on helppo syyttää muita kokemistamme vääryyksistä. Tuo tie vie kohti näennäistä umpikujaa, jossa selkeää ratkaisua on vaikeaa nähdä. Sisäinen päämäärättömyys luo elämään kaoottisuutta. On kuitenkin muistettava, että kaikilla kokemuksilla ja teoilla määrittelemme mitä olemme ja mitä emme. Aivan kaikkea ei tarvitse kokea fyysisenä omakohtaisena kokemuksena, jos näin valitsemme. Myös muiden kokemukset ovat tuoneet tietoisuuteemme paljon asioita ja viisaudessamme voimme ottaa oppia niistä. Tässäkin läsnä oleva hiljaisuus voi auttaa meitä tekemään tarkempia havaintoja ja navigoimaan tietoisemmin kohti päämääräämme.
Myös ajattomuus on hyvin lähellä hiljaisuuden olemusta. Ajattomuus antaa sille pyhän luonteen, pyhän hiljaisuuden merkityksen. Tämän sisäistettyämme olemmekin jo kiinni syvemmän olemuksemme lähdevirrassa, korkeamman ymmärryksemme jo vakiintuneessa minä olen läsnä olossa. Tavallaan olemme ajassa istuttamassa hiljaisuuden siemeniä, niin yleiseen kuin omaan yksilölliseen tajunnanvirtaamme ja niiden tuotoksiin. Minä olen pyhä hiljaisuus, on mahtava voimalause! Sitä kannattaa viljellä. Ymmärtäessämme olemuksemme ajattoman luonteen, olemme myös aina pyhällä maalla, missä sitten ikinä liikummekin.
Pyhittäkää siis kaikki mitä ajattelette, sanotte tai teette, antakaa merkitys kaikille aikomuksillenne. Sillä on turha odottaa, että joku toinen vuodattaa glooriaa yllenne tai tulee kertomaan, mikä juuri sinulle on tärkeintä. Sen varaan ei kannata laskea. Antaessasi asioille merkityksen, silloin annat sen samalla itsellesi ja luomallesi maailmalle. Se on sinetti ja vihkimys luomistyöllesi, jota kunnioittamalla ja rakastamalla voit syntyä uudeksi joka hetki. Muista, että myös luovuus kasvaa ja saa voimansa hiljaisuudesta.
Hiljaisuus ei suinkaan ole yksinäisyyttä. Mieli voi kuitenkin kokea näin, jos samaistuminen kokemusmaailmaan ja sen nopeaan sykkeeseen on voimakasta. Yksinäisyys on pohjimmiltaan yhteyden puuttumista omaan sisimpään. Emme myöskään voi kokea täydellistä yhteyttä muihin ennen kuin se on koettu omaan sisäisyyteen, ankkuroitu henkilökohtaiseen tietoisuuteen. Hiljaisuus on tie yhteyteen. Se on sisäistettynä itse yhteys.
Mielestäni ilman tietynlaista hitautta ei hiljaisuus voi täysin avautua meille. Hitauttahan ei nykykulttuurissa ole katsottu hyvällä. Olisi ehkä aika. Jotain arvokasta nimittäin saattaa jäädä huomaamatta jos vain kilpailemme kellon ja toistemme kanssa kaikkine sosiaalisuus, tehokkuus, täydellisyys pyrkimyksinemme. Milloin sinä viimeksi olit tietoisesti hidas? Hitaus ei ole kiusantekoa toiselle, vaan on osoitus siitä, että kiireeseenkin voi suhtautua maltillisen viisaasti ilman että lopputulos siitä kärsii. On suuri illuusio, että aika loppuu meiltä. Aikaa on rajattomasti.
Hiljaisuus on ainoa paikka tai olotila, jossa kykenemme kokoamaan ja näkemään ajatustemme ja tunteidemme todellisen vaikutuksen objektiivisesti. Jos vauhti on päällä ja volume-nappula liian suurella, emme tavoita sisäistä ohjausta riittävässä tarkkuudessa. Korvat ehkä kuulevat, mutta sydän ei. Se ei kykene prosessoimaan korkeampaa tietoa, jos sitä ei ole avattu, eli emme ole tasapainossa itsemme eri olemuspuolien kanssa. Juuret ja latva yhdessä voivat vapauttaa valokehon.
On aika tavallista että ylemmät chakrat ovat auki mutta alemmat eivät. Siksi juuri sydän on keskeinen tajunnan keskittämispaikka esim. meditaatioissa. Siihen meidän on fokusoitava, annettava ravintoa ja huomiota sydämen läsnäololle. Sydän on olemuksemme ydin, oman maailmankaikkeutemme keskus. Se kykenee tekemään yhteistyötä pään eli rationaalisen puolen kanssa tasavertaisesti. Kun aivot ja rationaalinen puoli hallinnoi meissä, se usein jättää sydämen viestit kuulematta toisarvoisina tekijöinä. Muista, että sinä itse olet hiljaisuuden sydän.
Hiljaisuus kertoo, että maailmankaikkeus ympärillämme on elävää kudosta, joka vain odottaa meiltä tietoisen yhteyden luomista itseensä. Hiljainen maya on sisällämme oleva harhakuva itsen rajoittuneisuudesta. Mitä erilaisimpia muotoja ottaen, se herättää huutavan hiljaisuuden sisällämme. Tuota hiljaisuutta ei pysty täyttämään maallinen menestys tai materia.
Maya paljastaa kaipauksen, ikävän, surun ja päämäärättömyyden taakse pukeutuvan tyhjyyden sisällämme. Kaikella tyhjällä on kuitenkin taipumus täyttyä. Miksemme siis täyttyisi valotietoisuudella! Hiljainen maya on epäharmoniasta heräävä, itsensä tunteva ja puhdistava uusi todellisuus, joka varustautuu aivan uudella tavalla, kokonaisvaltaisimmin merkityksin, ihantein ja arvoin. Maailmankaikkeuden sydän on jokaisen ihmisen sisällä ja se sykkii samanaikaisesti ja tasavertaisesti meissä jokaisessa.