Kultaisen Pallon Koulu

Marko Manninen

(Jatkoa: Totuudellisuuden hyve – Näkymättömät todellisuudet)

Mikä on hyve? Hyve (kreik. arete, lat. virtus) tarkoittaa sielun ja ruumiin hyvän mahdollisimman täydellistä toteutumista. Se voidaan myös määritellä tarkoittavan eettisesti ja moraalisesti arvokasta luonteenpiirrettä. Hyve oli keskeinen käsite antiikin moraalifilosofiassa eli etiikassa. Hyveet ovat taitoja, eivät tietoja ja nimenomaan tämä puoli hyveissä kiinnostikin minua alunperin totuuden etsijänä. Tiedon keräämisestä aiheutunut informaatioähky ja avoimien kysymysten loputon sarja saa lopulta miettimään tiedon ja totuuden suhdetta. Voiko totuutta tietää ilman että sen taitaa?

Kardinaali- eli päähyveet ovat tunnetuimmat antiikin aikaiset hyveet, jotka ovat siirtyneet mm. Tuomas Akvinolaisen seitsemän hyveen oppiin. Nämä ovat: järkevyys (tai kohtuullisuus), oikeudenmukaisuus, rohkeus (eli urhoollisuus) ja varovaisuus (tai harkitsevaisuus). Akvinolainen laski näiden lisäksi mukaan kirkolliset hyveet eli uskon, toivon ja rakkauden. En tiedä aivan tarkkaan näiden kolmen merkitystä Akvinolaisen opeissa, mutta omasta mielestäni ne eivät varsinaisesti kuulu hyveisiin, jos hyveitä ajatellaan arvokkaina luonteenpiirteinä ja kehitettävinä ominaisuuksina. Ne ovat jotain vielä syvempiä henkisiä ominaisuuksia, jotka ilmenevät eri hyveissä tai hyveiden kautta. Esimerkiksi rohkeudessa on uskoa, kärsivällisyydessä toivoa ja myötätunnossa rakkautta. Ehkäpä voisi ajatella niiden olevan kuin kolmio, joka laskeutuu neliöön eli kolminaisuus, joka laskeutuu nelinäiseen maailmaan kyllästäen hyveet parhaimmilla ominaisuuksilla.

Hyveitä voidaan luetella kymmenittäin, tai jopa sadottain ja niistä saakin hyvän mietiskelyaiheen vuoden jokaiselle viikolle, jos niin haluaa. Tässä joitain pureskeltavaksi:

…ahkeruus, anteliaisuus, avoimuus, empaattisuus, epäitsekkyys, herkkyys, huolellisuus, hurskaus, hyväntahtoisuus, innostuneisuus, joustavuus, kauneus, kiitollisuus, kohteliaisuus, kunnioitus, kuuliaisuus, kärsivällisyys, laupeus, luotettavuus, maltillisuus, myötätuntoisuus, määrätietoisuus, nöyryys, palveluhalukkuus, puhtaus, puolueettomuus, päättäväisyys, raittius, rauhallisuus, rehellisyys, rohkeus, sinnikkyys, sitkeys, siveellisyys, syvällisyys, taitavuus, tarkkanäköisyys, tasapainoisuus, tasapuolisuus, totuudellisuus, uskollisuus, vaatimattomuus, varovaisuus, vastuullisuus, viattomuus, vieraanvaraisuus, vilpittömyys, voimakkuus, väkivallattomuus, ystävällisyys,…

Totuutta, totuudellisuutta ja totuudenrakkautta on sanottu näiden kaikkien hyveiden perustaksi. Syvä totuuden kaipuu kuljettaa ihmisen läpi monenmoisten sokkeloiden ja vaarojen eikä niiden läpi pääse, jos muut hyveet eivät herää ihmisessä ja toteudu käytännössä.

Kustakin hyveestä voisi puhua oman esitelmän verran, mutta ottaisin esiin noista yhden esimerkiksi, nimittäin rehellisyyden. Rehellisyys itselle ja muille kanssa ihmisille on yksi tärkeimmistä hyveistä, mutta myös suurimmista koettelijoista itsekasvatuksessa. Meissä taistelevat “henget”, joista toinen puoli tietää mikä on hyvää ja toinen puoli haluaa tehdä muuta, nauttia, ottaa rennosti, ei välttämättä siis halua tehdä pahaa, mutta ei myöskään hyvää siinä mielessä, että luopuisi omista mielihaluista ja suuntaisi elämänsä aktiivisesti korkeimpien hyveiden ja päämäärien toteuttamiseen. Itsensä uhraava elämä näyttää ainoalta tieltä välttää karmiset seuraukset. Eivät suuret opettajat turhaan ole sanoneet, että unohtakaa itsenne, niin löydätte itsenne. Rehellisyyden ihannetta toteutavassa ihmisessä se nostaa kamppailun, joka voi kestää aikakausia ja piinata sielua. Totuuden etsijänä voin helposti nähdä, että vain se, joka toteuttaa Jumalan tahdon maukkaasta alusta karvaaseen loppuun on loulta vapaa eli toisin sanoen pelastettu mainitusta sisäisestä taistelusta. Kysymys kuuluu siis: kuinka pitkälle uskallan mennä rehellisyydessä, myöntääkseni puutteeni ja nähdäkseni korkeimmat ihanteet?

Paheitakaan ei voi unohtaa, koska ymmärrämme asiat vastakohtien kautta. Mainittakoon niistä esimerkiksi perinteiset seitsemän kuoleman syntiä: ylpeys, kateus, ahneus, viha, mässäily, huoruus ja valheellisuus. Lisäksi itsekkyys, välinpitämättömyys, karkeus, tahdittomuus, pelkuruus, jne,… kuuluvat paheisiin, mutta onko kaikki niin mustavalkoista, vain hyvää ja pahaa? Yksi mielenkiintoinen havaintoni on ollut, että paheiksi kansankielessä lasketaan esim. kahvin juonti, tupakointi, herkuttelu, shoppailu jne… Mutta eivätkö nämä lähinnä kuuluu terveelliseen tai tässä tapauksessa epäterveelliseen elämäntapaan? Hyveisiin ei ole laskettu suurten ajattelijoiden mukaan teen juontia, kasvissyöntiä, hiustenhoitoa tai mitään varsinaisesti ulkoista tekemistä ja toimintoa, vaan hyveet ovat enemmänkin luonteeseen ja olemiseen viittaavia ominaisuuksia. Samoin voisi ajatella paheista, että ne ovat vastakohtia, paheellisia ominaisuuksia, jotka saavat ehkä tekemään ajanmittaan tiettyjä ulkoisia akteja. Voidaan siis eroittaa toisistaan hyveet ja hyvät teot, kuten myös paheet, pahat teot ja synnit.

Mikä hyveissä on sitten niin erikoista, miksi suuret uskonnot ja sielut puhuvat niistä alituisesti, eivät varmaan ilman syytä? Olen kerännyt seuraavaan muutamia lainauksia:

1. Suurenmoinen ihminen ajattelee aina hyvettä; tavallinen ihminen ajattelee mukavuutta. -Kungfutse
2. Nousta rinnettä ylös on hyve. Juosta alas on pahe. -Kiinalainen sananlasku
3. Ylevä ihminen ei ole tietoinen hyveellisyydestään, ja tällä tavalla hän todella on hyveellinen. Ala-arvoisen ihminen ei koskaan kadota hyvettä silmistään, ja tällä tavalla hän kadottaa hyveen. -Laotse
4. Kävelläkseen turvallisesti ihmiselämän sokkeloissa tarvitsee ihminen viisauden valoa ja hyveen ohjausta. -Buddha
5. Puhtaus luo viisauden, himo saituuden ja tietämättömyys hulluuden ja pimeyden. -Bhagavad Gita
6. Meidän hyveet ja paheet nousevat samasta lähteestä. -Goethe
7. Hyve on ikäänkuin sielun terveyttä, kauneutta ja hyvä tapa. -Platon
8. Hyve on sielun kauneutta ja pahe sielun epämuodostuma. -Sokrates
9. Ihminen joka ei ole hyveellinen, ei koskaan voi olla onnellinen. -Epikuros
10. Suuret adeptit harjoittavat alati kaikkia korkeimpia hyveitä. -Blavatsky
11. Ihmisessä ei voi olla enempää totuutta kuin hänessä on hyvyyttä. -Swedenborg
12. Hymy on puoli hyvettä -Eino Leino

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Hyveellisen elämän tarkoitus on lyhyesti sanottuna: ajatuselämän kirkastus + tunneluonnon puhdistus + intuition herättäminen, jotka yhdessä aikaansaavat aineen ja fyysisen kehon elävöittymisen, lopulta täydellistymisen. Sivutuotteena se voi tosiaan tuoda onnellisuuden ja vapautuksen tietämättömyydestä.

Seuraavaksi esitän pari kaaviota havainnollistamaan meditaatio- ja hyveharjoitusten suhdetta. Kuten aiemmin tuli mainituksi, niin meditaatiossa lasketaan kolme päävaihetta, jotka ovat:

1. keskityminen -> hengityksen laskeminen
2. meditaatio -> hengityksen tarkkailu
3. kontemplaatio -> oleminen

Kukin vaihe voi kestää vuosia saavuttaa. Meditaatio itsessään on yleensä pieneen hetkeen sijoittuva harjoitus. Ongelmaksi usein muodostuu se miten mietiskelyn tulokset voidaan siirtää arkielämään, siihen arkeen, joka ei ole luostarielämään tai retriittiin sidottu. Ajattelen, että HETKEN voi ikäänkuin laajentaa ELÄMÄKSI hyveharjoitusten kautta seuraavan analogian lailla:

1. keskittyminen -> päivän teemaksi valitaan yksi hyve ja pidetään se mielessä
2. meditaatio -> syvennytään ja haetaan tietoa hyveestä
3. kontemplaatio -> tullaan yhdeksi hyveen kanssa, hyveellisiksi

Kontemplaatio -sanaa käytetään usein kahdessa eri merkityksessä. Tässä viittaan siihen prosessin kolmantena asteena eli samadhina. Mutta sillä voidaan myös tarkoittaa toista astetta, jolloin meditaatiosta tulee kolmas vaihe.

Hyveellinen elämä muuttaa ihmisen kaikkia olemuspuolia ja avaa aisteja näkemään totuuksia, niin psykologisia kuin näkymättömiäkin. Mielenkiintoisen näkemyksen eettisen elämän vaikutuksista henkiseen kasvuun voi lukea esim. Pekka Ervastin Jeesuksen Salakoulu -kirjasta, jossa Ervast valottaa vuorisaarnan viiden eettisen ohjeen toteuttamisen tietä, viidestä askeleesta, jotka vievät viis’astumiseen. Suuttumattomuus, puhtaus, vannomattomuus, pahan vastustamattomuus ja rakkaus ovat erikoinen sekoitus vanhoja perinteisiä hyveitä, mutta myös uuden ajan hyveitä. Tämä osa Ervastin opetuksista sai paljon vaikutteita Leo Tolstoilta.

Kun HETKI muuttuu IHMISELÄMÄKSI, on vielä tehtävä yksi analogia, jossa ELÄMÄSTÄ tulee TIE. TIE viittaa vihkimystiehen, jossa ihmisen elämien ketju täydellistyy, ihmiskunnan päämäärä saavutetaan, yksilölle luodaan uusi keho, “vanhasta varsi parempi”, muokatakseni hiukan vanhaa suomalaista sananpartta. Koska näistä vihkimysasioista puhuminen menee enemmänkin näkymättömien todellisuuksien kategoriaan tyydyn vain siteeraamaan Pekka Ervastia hänen vuonna 1926 pitämästään esitelmästä:

Tällä tavalla lyhyesti kuvaten voimme sanoa, että vihkimys on kolmenlainen mysterio. Ensimmäiseksi ihminen otetaan vastaan johonkin veljeskuntaan. Toiseksi vihkimys on todistus ja leima, että tietoa on hankittu, ja kolmanneksi, että tajunta on laajentunut ja tajunnan laajeneminen yhä tulee tapahtumaan.

Tämä herättää vielä erityisen kysymyksen totuuden luonteesta: milloin se on saavutetavissa yksin omin voimin ja milloin totuuden saavuttamiseen vaaditaan apua joko muilta kanssakulkijoilta tai korkeammilta tahoilta, niiltä, jotka ovat totuutta jo enemmän tavoittaneet?

Jätän tämän kysymyksen auki ja lopuksi haluan esitellä musiikkiteokseni rakenteen, joka kertoo totuuden etsijän tiestä läpi elementtien ja prinsiippien hyveiden avulla. Se ei suinkaan pyri esittämään mitään ehdottomia vastaavuuksia elementtien ja hyveiden välillä vaan paremminkin luonnostaan mieleeni nousseita assosiaatioita, joita on kiva mietiskellä elämän melskeessä.

(Loppu)