Kultaisen Pallon Koulu

Marko Manninen

Olisi varmaan sopivaa ja vaikuttavampaa, että pitäisin esitelmän tällaisesta aiheesta ilman muistiapuvälineitä. Kerran yläasteella koulussa tein esitelmän Timo Klemolan “Karate-do” -kirjasta. Opettelin koko esitelmän alusta loppuun sanasta sanaan ulkoa. Sitten varsinaisessa esitelmätilanteessa kävikin niin, että jossain puolivälin jälkeen kadotin langan enkä enää tiennyt ollenkaan miten esitelmä jatkui. En muista tarkalleen miten selvisin tuosta tilanteesta, luultavasti minulla oli mukana muistilappu, johon olin laittanut ydinkohtia, ehkä se oli liian traumaattinen kokemus muistettavaksi jälkeenpäin. Jottei nyt kävisi samalla tavalla, sallinette, että johdatan teidät aiheeseen nykyaikaisten välineiden avulla.

Olen kerännyt tähän esitelmään erinäisiä huomioita muistiin liittyvistä toiminnoista ja sen suhteesta uskontoihin ja itsekasvatukseen. Ulkoa muistaminen on aina ollut minulle samalla kertaa sekä tylsää, koska olen aina enemmän arvostanut ymmärtämistä, että samalla myös kiehtovaa, myöhemmin erityisesti henkisen kehityksen kannalta. Mitä muisti merkitsee henkisen tien kulkijalle, miksi siihen kannattaa kiinnittää huomiota, miten muisti toimii ja millaisista osista sen voidaan nähdä koostuvan? Toivottavasti esitelmä vastaa jollain tavalla näihin kysymyksiin.

Muistitekniikat

Kaikille meille on varmaan tuttua muistin assosiatiivinen rakenne, mielleyhtymät. Harvempi ehkä kuitenkaan on pohtinut muistin hierarkkista rakennetta, sen ennakoivaa ominaisuutta, sekvenssiluonnetta tai mnemoniikkaa, oppia muistin kehittämisestä.

Muistin kehittämisellä on pitkät perinteet. Jo antiikin kreikassa, Ateenassa suosittiin muistikirjoja ja retorista imitaatiota. Rapsodit, homeeristen eeposten esittäjät saattoivat muistaa ulkoa suuria määriä valmiita runonlaulajien teemoja^[1]. Runouden lailla muistimenetelmät olivat oma taiteenlajinsa. Perusmenetelmä oli yksinkertainen, se vaati jonkin verran aikaa ja vaivaa, mutta tulokset olivat hyviä ja samaa menetelmää käytetään vielä nykyäänkin eri muodoissaan. Lyhyesti kuvailtuna henkilö valitsi esim. tuntemansa huoneiston tai vaikka temppelin eri osat mielessään paikoiksi (loci) ja sijoitti muistettavat asiat järjestyksessä näihin paikkoihin^[2]. Paikat voivat sijaita myös tien varrella (reittimenetelmä) tai nykyisessä variaatiossa olla lista ihan mitä tahansa sanoja, jotka muistuttavat lukuja yhdestä kymmeneen. Paikat toimivat assosiatiivisen muistin osoittimina ja periaatteena on, että yhteyksien luominen muistettavan asian ympärille erityisesti näköaistiin perustuvien mielikuvien avulla vahvistaa sen muistamista.

Myöhemmällä keskiajalla mm. Ignatius Loyolan jesuiittakoulu ja sen hengelliset harjoitukset^[3] käyttivät ahkerasti antiikin ajan muistitekniikoita, jotka olivat olennaisia retoriikan, saarnojen ja väittelytekniikoiden kehittämisessä. Sri Caitanyan, erään Bengalilaisen oppineen pandiitin sanotaan lyöneen sen ajan parhaimmat veda -tietäjät veitsenterävällä muistilla ja runouden voimalla. On mielenkiintoista, että tietäjät taistelivat usein ei suinkaan miekan vaan runojen avulla, retoriikalla, loitsuilla ja laululla. Hyvä kotimainen esimerkki on Väinämöisen ja Joukahaisen yhteenotto Kalevalan soisilla kankahilla^[4]:

“Sanoi vanha Väinämöinen: Lapsen tieto, naisen muisti, ei ole partasuun urohon eikä miehen naisekkahan! Sano syntyjä syviä, asioita ainoisia!"

Muistiniekat on tietysti helppo lokeroida kirjanoppineiksi, mutta ero viisaiden ja kirjanoppineiden muistin käytössä löytyy soveltamisen taidosta, ajoituksesta ja tiedon käyttötarkoituksesta.

On oletettavaa, että koska traditiot siirtyivät vanhoina aikoina oraalisesti, myös muistamisen kyky oli parempi. Tiedon määrä ei ollut yhtä suuri kuin nykyään, pystyttiin keskittymään olennaisempiin asioihin. Kirjapainon ja myöhemmin meidän ajalla tietotekniikan yleistyessä muistiin nojautuminen on vähentynyt. Voi olla, että nykyiset aivomme ovat jopa jäljessä siitä, mitä niiltä odotetaan, mitä kaikkea niille syötetään. Tukeutuminen kaikessa papereihin, kalentereihin, hakupalveluihin, jne. on omiaan jatkamaan muistamisen syöksykierrettä kohti suurempaa unohtamista. Onhan se niin, että mihin kiinnitämme huomiota se kehittyy ja mihin emme kiinnitä huomiota, se surkastuu.

Muistin rakenneosat

Muisti toimii assosiaatioiden, mielleyhtymien kautta. Tämä on selvää. Samaa asiaa pidemmälle johdettuna voidaan sanoa, että asiat ja objektit kuuluvat toisilleen erilaisten tapahtumaketjujen kautta sarjoina, sekvensseinä. Sekvenssien kautta muistamiseen liittyy myös aikaulottuvuus.

Esimerkiksi auto liikkuu yleensä eteenpäin, joskus myös taakse. Se ei liu’u yhtäkkiä sivuille tai nouse ylös. Auton liikkuminen näin on totuttu sekvenssi. Kun näemme sen koh-teessa A, oletamme sen perustellusti esiintyvän kohta kohdassa B. Samoin näemme liikennevalot sekvenssinä puna, kelta, vihreä ja päinvastoin. Tällöin ajallisesti punainen ja vihreä väri loistavat paljon pitempään, kuin keskimmäinen keltainen väri. Niinikään kun katsomme vastapuolella istuvan ihmisen kasvoja, silmät käyvät vaistomaisesti läpi sarjan pieniä yksityiskohtia. Jos kohteemme suu sijaitsee otsan kohdalla, alkavat hälytyskellomme soimaan ja tarkkaavaisuutemme terävöityy. Muuten se pysyy kohtuullisen rauhallisena. Kaikki nämä assosiaatiot ja sekvenssit ovat painautuneet tuhansien ja taas tuhansien toistojen kautta muistiimme ja auttavat meitä tunnistamaan samantyylisiä asioita hyvin nopeasti.

Kielen rakenteessa, kieliopissa ja lauseissa voidaan niin ikään huomata sekvenssejä. Sattuu ihan miten voi emme lauseita muodostaa (emme voi muodostaa lauseita ihan miten sattuu). Vaikka itse asiassa voimme ja ymmärrämmekin sen vielä hyvin, mutta vain koska mieli korjaa, paikkaa ja kääntää lauseen silmänräpäyksessä oikeaan järjestykseen tai oikeastaan mielekkääksi kokonaisuudeksi. Hyvänä esimerkkinä toimii myös tavallisen tekstin sekoittaminen niin, että sattumanvaraisesti muutetaan kirjainten paikkoja pitäen sanojen alku- ja loppukirjaimet samoina. Tästä muodostuu erittäin paljon virheitä sisältävää tekstiä, mutta voimme lähes poikkeuksetta tunnistaa ja ymmärtää tekstiä^[5]:

“Arocdnicg to rsceearch at Cmabrigde Uinervtisy, it deosn’t mttaer in waht oredr the ltteers in a wrod are, the olny iprmoatnt tihng is taht the frist and lsat ltteer are in the rghit pcale. The rset can be a toatl mses and you can sitll raed it wouthit pobelrm. Tihs is buseace the huamn mnid deos not raed ervey lteter by istlef, but the wrod as a wlohe.”

Jokainen ajatussarja ja lause on assosiaatioketju, kuten järjestysnumerojono. Muistamisessa ketjutuksen merkitys näkyy myös siten, että on hankalampaa aloittaa joku runo tai lause keskeltä, kuin aloittaa se alusta, jolloin runo lähtee purkautumaan muistiin piirrettyä assosiaatioketjua pitkin.

Muistin hierarkkinen luonne näyttäytyy ryhmien muodostelun kautta. Kirjaimet muodostavat sanan, sanat muodostavat lauseen, lauseet kappaleen, kappaleet luvun, jne. Sama toistuu myös käsitteistön suhteen, kaikkien uskontojen jumalkäsitteet muodostavat yhdessä synteettisen jumalkäsityksen, jumalkäsitys ja muut uskomukset ja tiedon palaset maailmankäsityksen. Minätunteen voi myös katsoa olevan tällaisen hierarkkisen muistin tai oikeastaan asiayhteyksien tajuamisen huippu. Jos tajuntamme olisi kaikkiallista kuten Logoksen^[6], tietäisimme kokoajan kaiken ikuisuudesta ikuisuuteen^[7], mutta koska tajuntamme on rajoittunut, tarvitsemme muistia ulkokohtaisen kokonaisuuden käsittämiseen.

Assosiaatioiden, sekvenssien ja hierarkkisen luonteen lisäksi muisti jaetaan yleensä kestonsa puolesta neljään osaan^[8]:

1. Puskurimuisti kykenee pitämään mielessä vain hyvin pieniä tiedonosasia hyvin lyhyen aikaa, joka mitataan sekunneissa.
2. Lyhytkestoinen muisti kestää muutamista sekunneista minuutteihin ja on eräänlainen työmuisti. Asiat pysyvät työmuistissa niin pitkään kuin niitä toistetaan, esim. vieras puhelinnumero ja unohdetaan sitten.
3. Pitkäkestoinen deklaratiivinen muisti on periaatteessa rajaton muisti, jonne tallentuvat kaikenlaiset tiedot, tapahtumat, tunnelmat, yksityiskohdat ja laajat ideat.
4. Näiden lisäksi voidaan vielä erotella taitomuisti, joka liittyy lihaksiin ja fyysisiin toimintoihin.

Muistiin jäämisessä voidaan erotella 6 eri vaihetta:

• Huomiovaiheen kesto on 0,2 s. Huomion kiinnittäminen johonkin kohteeseen suurentaa todennäköisyyttä, että aistimus jättää pysyvämmän jäljen aivoihimme. Hebbin säännön mukaan neurotieteessä, kun neuronit jatkuvasti laukaisevat tietyn kuvion, tuo kuvio muodostuu pysyvämmäksi ominaisuudeksi aivoja eli siitä tulee muisto^[9].
• Tunnevaikutuksen kesto on 0,25 s. Tänä aikana mantelitumake vahvistaa muistijälkeä. On huomattavaa, että Ateenassa myös nähtiin tunteen merkitys muiston kiinnittäjänä. Tämän takia retoriikan harjoituksiin piti eläytyä ja antautua paatoksella^[10].
• Aistimuksen kesto on 0,2 – 0,5 s. Useat yhtäaikaiset sensoriset havainnot muodostavat muistin raaka-aineen.
• Työmuistissa pitäminen 0,5 s. – 10 min. Osa muistoista tarttuu mieleemme tahdottomasti, osa tahtoperäisesti. Erityisesti työmuisti vaatii tahtoperäistä mentaalista toimintaa.
• Prosessointi 10 min. – 2 vuotta. Hippokampuksen sanotaan osallistuvan tässä vaiheessa muistijäljen vakiinnuttamiseen. Myös unitilan merkitys kasvaa prosessoinnissa.
• Lujittuminen kahdesta vuodesta eteenpäin. Jotkut muistot saattavat vieläkin kadota tavoittamattomiin, vaikka ne olisivat olleet eläviä useamman vuoden mielessämme.

Persoonallisuuteen, luonteeseen ja elämäntehtäväämme liittyvät asiat pysyvät pisimpään muistissamme ja niistä muodostuu selkäranka tekemisellemme. Henkisessä mielessä juuri tämän viimeisen vaiheen syvä ymmärtäminen ja harjaannuttaminen on kaikkein tärkeintä. Goethen sanojen mukaan yksinkertaisesta ajatuksesta lähtee kauaskantoiset seuraukset:

“Kylvä ajatus, niität sanoja; kylvä sanoja, niität tekoja: kylvä tekoja, niität tapoja; kylvä tapoja, niität luonteen; kylvä luonne, niität kohtalon; kylvä kohtalo, niität elämän.”

Henkinen kehitys olisi mahdotonta, jos emme jollain tavalla pystyisi muistamaan syy-seuraussuhteita. 6:nen, lujittumisvaiheen jälkeen voidaan ajatella vielä pidemmälle, yleensä tiedostamattomille tasoille ulottuvat muistit. Jotkut asiat muodostuvat nk. osaksi selkärankaa ja automaattista toimintaa. Luultavasti tämän ja mutaatioiden kautta muistot siirtyvät myös osaksi geneettistä perimää pitkien aikojen saatossa. Sitten meillä on teosofian mukaan skandhat, jotka välittyvät jonkinlaisen muistin kautta seuraaviin ruumistuksiin ja luonnon muistiin (kaikentallentava reflektiivinen eetteri) perustuva jälleensyntymismuisti. Muistuminen (rememberance) ja muisteleminen (recollection) ovat vähemmän tahtoa vaativia toimintoja, kun taas muistaminen (reminiscence) on tahtoa vaativa toiminto, erottaa meidät eläinkunnasta ja on Blavatskyn mukaan^[11] linkki jälleensyntymiin. Tahdon avulla voimme painaa asioita mieleen, mutta myös unohtaa halutessamme. Itse joudun hyvin paljon tekemisiin yksityisyystietojen kanssa, asiakkaiden tunnusten, salasanojen, yritysten markkinointi budjettien ja kävijätilastojen kanssa. Olen huomannut, että pystyn unohtamaan hyvin lyhyessä ajassa tietoja, joita missään tapauksessa ei saisikaan tietää tai kirjoittaa ylös. Tämä on kuitenkin eri asia, kuin unohtamisen potentiaali, joka seuraa usein kuultavaa toistelua: “Minulla kun on niin huono muisti” ja “Minä se en muista kyllä mitään”. Hyvin paljon muistamisessa on kyse intentiosta, halusta ja tahdosta muistaa tai unohtaa. Hyvä muisti mahdollistaa henkisen ideoiden prosessoinnin mielessä ilman että tarvitsee olla kirjaa, muistivihkoa tai tietokonetta apuna. Varmaa on, että aina meillä ei ole näitä apuvälineitä ulottuvilla enkä ainakaan itse halua, että siinä tapauksessa muutun henkisesti toimettomaksi kulkijaksi.

Analogiat ja vertauskuvat

Toiston ohella erityisen tärkeää muistin ja ymmärryksen kehittymiselle on samanlaisten asioiden ryhmittäminen ja analogiat. Kun sama asia koetaan ja kuvataan usealla eri tavalla, jää siitä vahvempi muisto. Uskontojen vertauskuvasto on oivallinen, tosin tuntuu joskus, että jopa liiankin ylimalkainen analogioiden jatkumo. Esimerkiksi: Sinä olet Se, joka on Jumala, joka on Järki, joka on Henki, joka on Valo, joka on Energia, joka on Kaikki. Sanon liian ylimalkainen siksi, että silloin kun kaikki tarkoittaa kaikkea, ei se tarkoita oikeastaan mitään. Tai se tarkoittaa korkeintaan kehäpäätelmää. Pitäisi kai vielä tarkentaa, että loogiselle ajattelulle tällaiset analogiat ovat myrkkyä, mutta vapaalle ajattelulle ja luovuudelle ne ovat elinehto.

Ihmisen toiminnalle on ominaista usean aistin yhtaikaa tuottama jälki samasta kokemuksesta, jolloin on olemassa luonnostaan suuret edellytykset, että tapahtuma jää paremmin mieleen. Mutta kun opiskelemme jotain ulkoa kirjasta näkemällä tai vain kuulemalla luennoitsijaa äänitteestä, puuttuu meiltä useiden aistien luoma vahvistava yhteisvaikutus.

Jos pyrimme selittämään kokemuksen kuten se tapahtui mahdollisimman orjallisesti tapahtumaa mukaillen vähän kuten naturalistisessa taiteessa pyritään kuvaamaan, vahvistamme kyllä kyseistä yksittäistä kuvaa mielessämme, mutta luomme siihen vähemmän voimakkaita kannattelevia assosiaatioita. Kun tuomme viereen vertailukohteen, vertauskuvan, muodostuu meille ymmärtämiseen vaadittava olennainen linkki kahden tai useamman asian välille. Ymmärtäminen on yksinkertaisimmillaan kahden eri asian suhteen näkemistä. Geometriassa tämä tulee esiin siten, että ei ole merkitystä mitä mittayksiköitä (metrejä, tuumia, jalkoja, muinaisia egyptiläisiä cupiceja) suorakulmaisen kolmion kateettien kuvaamisessa käytetään. Mittayksiköstä huolimatta kateettien ja hypotenuusan suhde pysyy aina samana.

Vertauskuvilla ja symboleilla on siis tärkeä rooli sekä ymmärtämisen että muistamisen kannalta. Mielenkiinto symboleihin tutkimusmielessä on kasvanut viime vuosikymme-ninä, varsinkin viime vuosina osittain johtuen popularisoitujen koodikirjojen ja elokuvien kuten "The Da Vinci Code" ja "The Moses Code" ansiosta. On pyritty näyttämään, että kaikki ihmisen luomukset riiteistä myytteihin, taiteesta tieteeseen perustuu symboliikkaan^[12]. Vaikka käsite voidaan mieltää symboliksi, tahtoisin kuitenkin nähdä eron symbolin ja käsitteen välillä. Siinä missä käsite pyrkii määrittelemään kohteen mahdollisimman tarkasti, symboli ja laajennetussa mittakaavassa myytit antavat väljyyttä tulkinnalle. Ehkä käsitteellisen ymmärtämisen ja symbolisen ymmärtämisen ero on kuin ulkoa opetellun musiikin (jota alussa saitte kuulla) ja improvisoidun musiikin ero. Tutkimuksissa on havaittu, että jälkimmäisessä tapauksessa otsalohkot kytkeytyvät pois päältä, eivät enää kontrolloi tapahtuman kulkua. Symbolien ja myyttien tutkiminen, sanotaan vaikka Johanneksen Ilmestyksen avaaminen astrologisella avaimella suuresti kilvoittaa mieltä löytämään yh-tenevä tarina ja tulkinta, joka poikkeaa ortodoksisesta tulkinnasta. Uuden oppiminen on improvisaation seuraus, hetkittäinen otsalohkon pois kytkeminen päältä, uusien assosiaatioiden purkautuma.

Kuinka paljon nyt on merkitystä uusilla oivalluksilla tai improvisaatiolla, jos emme muista mitä vähän aikaa sitten oivalsimme ja loimme? Se riippuu varmasti siitä, onko tarkoituksenamme luoda hetkellinen luomisen purkautumisesta johtuva hyvä olo itselle ja mahdollisille kanssaihmisille vai haluammeko taltioida kokemuksen jaettavaksi ja analysoitavaksi myöhemmin.

Jokaiselle varmaan joskus käy niin, että saa todella hienoja oivalluksia paikassa, jossa niiden tallentaminen ei onnistu vaivattomasti. Huomaat hetken päästä, että olet jo unohtanut kullan jyvän. Ja jos vaikka tallentaminen onnistuisikin vaivattomasti, niin joskus ne ideat tuntuvat sisältävän niin suuren määrän asiayhteyksiä, että käytännössä jo oivalluksen sanallistaminen tuntuu karkaavan käsistä. Näin käy usein meditatiivisen tilan tai unenomaisen tilan päättyessä ja tietoisuuden laskeutuessa arkisempaan piiriin. Unen muistaminen ja jonkin meditaatiossa tapahtuneen oivalluksen muistaminen tuntuvat niin läheiseltä toiminnolta, että uskon unipäiväkirjan ylläpitämisen auttavan myös meditatiivisen tilan ja siinä syntyvien oivallusten jälkeenpäin erittelyssä. Unitilan sanotaan ryhmittelevän päivän tapahtumia sekä vahvistavan neuronien ja synapsien välisiä yhteyksiä, jolloin tietyt asiat painuvat paremmin mieleemme ja avoimet ongelmat ratkeavat kuin itsestään hyvin nukutun yön jälkeen.

(Jatkuu…)